Tänään olikin Pavella iloinen ylläri kun pääsi mun mukaan kaupunkiin ja samalla koirapuistoon. Manu jäi "serkkupoikansa" Puten kanssa kotiin leikkimään kun Pave taitaa olla siinä porukassa pikkasen kolmantena pyöränä... Putte ei oikein diggaa Pavesta, ainakaan toistaiseksi vaan antaa isolle pojalla kurinpalautusta...

No aattelin että jos ei Pavea huolita tohon porukkaan leikkimään, käydään vilkaisemassa onko koirapuistoon eksynyt ketään muuta hauvelia, mutta kun sinne päästiin niin tyhjältähän siellä näytti. Pave kierteli yksinään ja haisteli että on täällä joskus joku ollut...Yhtäkkiä ilmestyikin aidan toiselle puolelle pikkuinen Beagle-poika, Hugo, joka osottautuikin oivaksi koirakaveriksi. Ikää pojalla oli noin 1,5 v. ja tosi leikkisä ja kiltin tuntuinen koira. Meno oli kaksikolla vauhdikasta ja välillä oltiin jo painiasennossa...Hugo-pojalla alkoi pikkasen hormoonit jyrräämään kun kuvitteli Paven olevan jonkinsortin morsian... No Paveko tuosta välitti...se kun ei ymmärrä moisen päälle..luuli vaan että on jotain kaupunkilaisten leikkiä...Puolen tunnin tehojumpassa taisi Pave väsyä enemmän...mutta silti ei millään olisi halunnut lähteä kotiin kun noin kivan kaverin tapasi. Onneksi ei ollut turha reissu koirapuistoon...Kiitos Hugolle ja taluttajalle seurasta...Kotona Manu ihmettelikin että missäs se velipoika on ollut ja kenenkäs hajuja sen turkissa on...Pave ei paljastanut salaisuuksiaan vaan otti ansaitut pitkät päiväunet...

Terve...kukas sä oot...ai Hugo...no mä oon Pave...haluutko olla mun kaveri....

Tottakai haluun...ihan näin hyvä kaveri...halitaan vaikka ekaksi...

Ei jaksa enää juosta ton Hugon perässä...maitohapoilla on mun jalat jo...

Pakko levätä...leikitäänkö vaikka tässä lumessa vähän aikaa...

Painitaanko....

ja hengissä selvittiin ja onneksi myös kaikki muutkin. Leoja ilmestyi aika monta, olisiko ollut ainakin 15 kaikenkokoisia ja ikäisiä. Taidettiin olla ainoita jotka ei ollut Maxigor-kennelin kasvatteja, mutta ei meitä poiskaan ajettu. Meidän maalaispojat olivat aika ihmeissään tuosta koira määrästä ja etenkin kun katsoi mihin tahansa suuntaan tuijotti sieltä samannäköiset kasvot takaisin. Kierrettiin tommonen tunnin lenkki ja Pave oli pikkasen liian innostunut noiden narttukoirien takapuolista..alkaako isolla pojalla hormoonit jyrräämään...Apua!! Ja sorry jos nuo meidän pojat häiritsivät toisten koirien lenkkiä pikkasen liikaa... 

Manu ei oikein ymmärtänyt että miksi ei saa leikkiä muiden kanssa vaan pitää kyllästymiseen asti mennä hihnan päässä reippaasti eteenpäin. Välillä kun silmä vältti yritettiin ottaa pientä painia ym. koirakaverien kanssa ja pää kääntyi useamman kerran sinne taakse katsomaan ketä siellä perässä kulkeekaan. Mitään räyhäystä ei onneksi tuo Pave järjestänyt kenenkään kanssa, joskin yritettiin pitää nuo uroskoirat tietyn välimatkan päässä toisistaan varmuuden vuoksi. Hihnassa kulkeminen oli tänään pikkasen hakusessa kun edellä kulki niin ihania tyttöjä ja kaikenmaailman hajuja oli muutenkin jätetty tiensivuun. Yllättävän hyvin minusta meillä meni, voihan se olla että muista meidän touhu näytti epätoivoiselta sähläykseltä mutta koirien puolustukseksi täytyy sanoa että jokapäiväiset lenkit meillä menee sata kertaa paremmin eikä pojat harrasta hihnassa vetämistä. Välillä tuntuu että mä vedän niitä perässäni...

Valokuvia en montaa ehtinyt nappaamaan lenkin jälkeen kun porukka alkoi hetimiten tekemään lähtöä kotiin. Ja koska meitä oli niin iso "lauma" ihmisiä en tajunnut esitellä itteäni                     kenellekkään, vaikka moni taisi minut tuntea jo tän mun blogin kautta. Maine on kantautunut jo Kotkaan asti... Muutama tuttu oli siellä jo ennestään ja jos totta puhutaan kun kuuli koiran nimen niin tunnisti myös sen omistajan....ainakin nämä koirat jäi mieleen: Cola, Nuka, Kusti isoveikan kanssa, Peppi tyttärensä kanssa (en enää muista oliko Melli vai Namu) ja paljon muita ihania komeita leohauvoja...Jospa seuraavalla kerralla voisi vaikka leolenkin jälkeen mennä porukalla kahville niin voisi rupatella rauhassa ja tutustua paremmin toisiin leo-ihmisiin...

Huomenna olisi taas automatka edessä kohti kaupunkia kun olisi se koirakoulu. Taidan mennä tuon Manun kanssa sinne ja samalla tehdä sitten siellä lenkin noiden molempien koirien kanssa... 

Tässä osa porukasta...jokainen tunnistakoot itsensä...

Viimiset halaukset vielä Nuka-tytölle...pusi pusi...

Lenkin jälkeen täytyi ottaa aikalisä ja ihmetellä että onko tää unta vai totta...näin paljon uusia koirakavereita.... 

Matkalla kotiin oli pojat aika hiljaisia ja Manu nukahti nopeasti takapenkille...loppupäivä onkin mennyt niillä levätessä...iltalenkille ei edes lähdetty vaan pidettiin vapaa ilta ja pojat touhuilivat vaan pihalla...huomenna on taas lenkin aika....

Tänään olikin Pavella edessä huoltopäivä eli turkin harjaus, kynsien leikkuu, tassukarvojen lyhennys ja korvien putsaus. Taitaa poikaa kutittaa tuolta karvan alta kun niin tykkäsi kun sitä harjailin ja kodinhoitohuoneen lattia olikin irtokarvan peitteessä kuin olisi lammas keritty... Takajalka alkoi vipattamaan kovasti kun siirryttiin harjaaman mahan alta. Kiltisti osasi Pave olla harjauksen ajan, oliko syynä se että Manu ei ollut sähläämässä mukana vaan oli laitettu ulos riehumaan vai se että tietää että huomenna ollaan lähdössä tapaamaan muita leokoiria Karhulaan ja siellä pitää näyttää komealta....Harjauksen jälkeen leikattiin kynnet ja tassukarvat lyhyiksi sekä vielä putsattiin korvat joissa olikin taas aikamoiset töhnät kertyneet. Mistähän sitä muuten tulee, johtuuko ruoasta vai mistä? Toinen korva oli pikkasen kuuman tuntuinen muttei ainakaan Pavesta huomannut että olisi ollut kipeä..ihmeesti sitä kakkaa sinne kertyy vaikka joka viikko putsataan. Huoltotöiden jälkeen lähdettiin aamulenkille, Manun harjaus siirtyi illalle koska oli tietysti kerennyt kastelemaan lumessa jo turkkinsa. Silläkin tuntuu alkavan nuo kankkukarvat takkuuntumaan vaikka muuten on vielä lyhytkarvainen verrattuna velipoikaan.

Mikäs kana täällä on kynitty...ei kai nuo kaikki karvat ole tippuneet minusta...olenko nyt siis kalju...(kuva on taas näitä "etusormi mukana kännykkäkuvia"..)       

Huomenna ollaan siis lähdössä Kotkan seudun leojen kanssa "citylenkille". Hiukan jänskättää miten nuo meidän pojat pärjäävät siellä muiden koirien seassa, etenkin Pave. Miten tulee muiden uroskoirien kanssa juttuun jos siellä niitä on, ettei ala heti tappelemaan ja nolaa mua ja Manua ensi kättelyssä...joudutaan vielä häipymään paikalta vähin äänin...No sehän nähdään sitten huomenna. Ainakin pitäisi olla tuo Sissi-koira myös paikalla eli edes yksi tuttu hauveli olisi pojilla vastassa.

Yhtenä päivänä meille tuli vieraita ja koirat olivat pikkasen liiankin innoissaan heistä. Kaikki oli ennestään jo tuttuja koirille joten tiesin et molemmat voi hyvinkin antaa mennä katsomaan että ketä oikein tuli. Pave kun näki vanhan tuttunsa jo pentuajaltaan niin ilo oli mitä suurinta. Ei meinannut antaa olla Eila-tädin missään rauhassa vaan toisen olisi koko ajan pitänyt pitää Pavelle seuraa. Ulos oli välillä laitettava molemmat pojat jäähyttelemään mutta kohtahan ne jo oven takana raapivat sisälle. Sellaista se on kuin harvoin näkee ystäviä niin silloinhan sitä pitää olla kokoajan liki...no onneksi loppujen lopuksi rauhoittuivat ja makailivat omissa oloissaan. Ja kyllä noista koirista näkee että ne huomaavat kuka meistä ihmisistä on se "koiraystävällisin" ja sen henkilön luona nuo molemmat pysyivät tiiviisti...

Kuule Manu, tää on mun ikioma ystävä, ollaan istuttu yhdessä lattialla ja leikitty kun olin vasta ihan pieni poika. Katsoa saat mut et koskea....

Ja jos ette usko tässä todistusaineistoa: tässä mä olen jotain reilu 2 kk vanha ja olen ollut kotona vasta muutaman viikon ja Eila on taas tullu kattomaan mua, meistä oli kiva istua yhdessä lattialla ja touhuta kaikenlaista, mä RAKASTAN tota Eilaa ja se on mun ikioma sydänystävä...Manu saa siis ettiä ihan oman Eilansa...

Huomisen lenkin jälkeen kirjottelen sit miten meidän reissu on mennyt, toivotaan että ilman kommelluksia selvitään. Sunnuntaina onkin sitte taas koirakoulua, näillä näkymin olen menossa ton Manun kanssa...

                Pave ja Manu saivat haasteen, tällä kertaa Zero-hauvalta. Haastehan kuului näin: 

Etsi blogistasi kaunein talvikuva, mikä on otettu koirasi ensimmäisenä tai toisena talvena. Laita se blogiisi ja kerro tunnelmia noilta ajoilta. Heitä kuvahaaste eteenpäin seuraaville viidelle koiralle, jolla on blogi... 

Tässäpä siis meidän tämän kertainen kuva...ja joka on ollut täällä blogissa. Tässä Manun ensimmäisen talven ensimmäinen lumisade on peittänyt maan ja koirista oli pitkän märän syksyn jälkeen ihanaa juosta ja peuhata siinä. Ja tuosta lähtienhän tota lunta onkin riittänyt...mutta pojat ainakin tykkäävät.

Koska tämä kuvahaaste on jo jonkin aikaa pyörinyt täällä blogeissa ei viitsitä haastaa enää ketään nimeltä vaan heitetään haaste kaikille niille koirille jotka eivät vielä ole haastetta saaneet....

tuntuu olevan nää meidän lenkit joka päivä. Kun tullaan tuota mettätietä kotiin niin on iso lumikasa edessä jonka ylitse meidän pitää kynkyää....Pave pääsee parhaiten, sitte Manu kun vähän "pyllytän" sitä mutta meikäkäisellä uppoaa yleensä molemmat jalat niin syvälle lumeen että sieltä onkin aikamoinen mönkääminen, etenkin kun kaksi koiraa yrittää "auttaa" emoa ylös pinteestä....välillä ei voi muuta kun nauraa hysteerisenä sitä touhua ja siitähän nuo pojat vielä enemmän innostuu...onneksi vielä olen selvinnyt niiden "auttamisen halusta"...

Tässä ollaan pohlaamassa tuolla metsässä, välillä oli puiden oksat taipuneet niin alas lumen painosta että piti mennä melkein kaksinkerroin että mahtui alitse...

Pave ja Manu kävivät katsomassa mitä heidän "kesämökille" kuuluu. Aikamoisen lumipeitteen alla oli koko tarha ja mökkikin. On ollut tuo juoksutarha vähällä käytöllä näin talvella kun pojat ovat saaneet olla vapaana pihalla, mutta kun kesä koittaa ja puutarhamyymälä aukeaa joutuvat pojat aitojen sisälle "kesähoitoon".

Apua Pave, mä oon jäänyt tänne jumiin...mun jalat ei liiku mihinkään...

No nyt ollaan sitte molemmat täällä lumessa kiinni...jos ei päästä pois jäädään ilman ruokaa..APUA!!!! TULKAA AUTTAMAAN!!!!

Kerrankin ilmat suosivat lähtöä tonne koirakouluun, ainakin tuon lämpötilan puolesta, vain 2 astetta nollan alapuolella. Mutta yöllä oli tullut aikamoinen röykkiö lunta joten jo omalta pihalta pääsy maantielle teki pikkasen vaikeuksia kun ei oikein nähnyt missä se pihatie menikään, taisi hetkellinen lumisokeus iskeä. Maantiet oli sentään kerennyt auraauto käydä putsaamassa joten siellä toi meidän Volvon räppänä eteni hyvin. Eikä ajettu edes ojaan vaikka näkyi joku sinne oman Volvonsa ajanneen. Mutta mä ajoinkin hiljaa kun oli "arvolasti" kyydissä...

Olin kahden vaiheilla kumman koiran otan mukaan vai otanko molemmat. Ajattelin että toi Manukin tarvisi enemmän noita koirakontakteja kun on kuin säkissä kasvanut mutta Pavellekin tekisi hyvää saada tavata uusia ihmisiä koirineen. Niinpä loppujen lopuksi molemmat koirat lähtivät mukaan. Ajattelin että katsotaan paikan päällä mitä tehdään....ja luulin että tämmöisellä ilmalla siellä ei ole ketään kuitenkaan joten olisin sitten mennyt noiden kahden kanssa ihan vaan lenkille. Mutta yllätys yllätys, meitä ennen oli jo pari autoa parkkipaikalle ja pikkuhiljaa alkoi lipumaan porukkaa enemmän. Otin ensin Manun autosta ulos koska tiesin että Pave pärjäilee tuolla autossa paremmin eikä tee tuhoja siellä vaikka joutuu odottelemaan. Eiköhän sillä ollut mielenkiintoista seurattavaa kun näki tuon määrän uusia koiratuttavuuksia....

Manun kanssa lähdettiin kahden Lapinkoiranpennun kanssa etenemään kohti koulutusaluetta, olivat aikamoisia komentamaan tota Manua. Manu osasi ihmeen hyvin käyttäytyä eikä isotellut tai haukkunut mutta olisi tietysti jokaisen koiran kanssa tehnyt lähempää tuttavuutta. Koiria oli niin paljon ja etenkin meitä ekaa kertaa olevia että jakauduttiin kahteen ryhmään. Kierrettiin ensin ympyrää jotta koira oppisi ottamaan kontaktia taluttajaansa mutta kyllä tuntui tota Manua kiinnostavan aluksi noi muut koirat. Sitten oli ohitus- ja pujotteluharjoitusrinkiä, jotka Manu suoritti, no ihan hyvin, paremmin tuon koiranpujotusringin. Manu oli joku ihmeen koiramagneetti kun kaikki koirat halusivat tuossa pujottelussa käydä moikkaamassa sitä, mutta ehkäpä ne kävivät tarkastamassa oliko tuo tosiaan koira vai hevonen. Manu oli nimittäin porukan suurin, joten ihmettelemistä riitti niin ihmisillä kuin koirilla. Yksi toinenkin leonberginkoira oli mukana,   5 kk vanha uros, taisi olla Kusti nimeltään, Maxigor kennelin pentuja. Kaikkia muita koirarotuja olikin sitten mäyräkoirasta lähtien aina isompaan...kaikkia en edes tunnistanut. Kuvia olisin napsinut mutta toi mun kännykkän kamera on sökö...

Vähän aikaa kun tuo Manu oli sitä menoa seurannut ja touhunnut niin alkoi rauhoittumaan ja malttoi jo istua tai makailla minun jalkojen vieressä. Lopuksi tehtiin luoksetulo harjoitus eli ohjaaja otti koiran ja omistaja meni tietyn matkanpäähän minkä luuli olevan sellainen että koira tulee kutsusta luokse. Oltiin viimisenä jonossa ja kyllä se Manu sieltä tuli mun luokse, vaikka ensin vähän epäilin ja muutaman kerran se katselikin ympärilleen että mitäs nyt? Eli hyvin alkoi tuo Manun koirakoulu vaikka välillä ajattelin että onkohan tää ensimmäinen ja viimeinen kerta kun tänne ilmestytään nolaamaan ittemme....

Keskustelin ryhmän ohjaajan kanssa tosta Pavesta ja sen remmiräyhäämisestä lenkillä ja hän kehoittikin että ottaisin sen autosta ja toisin kävelemään kenttää ympäri kun jatkoryhmä alkoi harjoittelemaan. Eli koiranvaihto vauhdissa ja Pave näyttämölle. Pikkasen jännitti miten Pave suhtautuu noihin toisiin koiriin, mutta iloinen ylläri oli tulossa. Ei mitään räyhäystä eikä kieroon kattomista, katsekontaktia ottaa niin nätisti minuun ja makkara namut maistuivat. Kiltisti käveli mun vierellä eikä välittänyt toisista koirista vaikka mentiin läheltä. Käveltiin ympyrää suuntaan ja toiseen 20 minuuttia ja oikein kiltisti osasi Pave olla. Hyvä, hyvä ja vielä kerran hyvä poika!!!! Lähdettiin siitä kävelemään autolle kun nähtiin kolmen koiran känki kasassa; mäyräkoira, kultainennoutaja ja valkoinen "pörrö". Pave katseli koiria nätisti mutta silloinpa alkoi kultsu räyhätä ja murista Pavelle ja toisetkin koirat yhtyivät kuorolauluun. Pave tuijotti että mitäs pahaa mä nyt tein ja vastasi siihen räyhällä takaisin mutta ei mitenkään niin pahasti kuin esim. lenkillä ja kiltisti tuli mun perässä kun komensin ja huuto loppui siihen. Paven luokse juoksi samassa hässäkässä berninpaimenkoiran "pentu" mutta eipä tuo Pave sille mitään tehnyt vaikka koiran omistaja pika pikaa haki koiransa pois kun luuli että nyt tuli sen "loppu".  Eli eipä alkanut Pave ekaksi räyhäämään vaan ihan muut hauvelit olivat aloitteentekijöitä. Pave nautti kun pääsi sellaiseen paikkaan missä oli paljon koiria eikä sillä ollut aihetta mitenkään isotella tai näyttää että hän on paikan kingi. Ensikerralla täytyy saada tolle Manulle toinen taluttaja että voin ottaa tuon Paven siihen koulutusrinkiin mukaan; jospa saisi vaikka ton veljentytön heräämään sunnuntai aamuna ennen kymmentä....tai sitten on vietävä vuoroviikoin poikia "opintielle"...

Kotia tullessa oli Manu aika väsynyt kaikesta kokemastaan mutta lähti pienien päiväunien jälkeen mun ja Paven kanssa tonne kasvihuoneille luomaan lumia pois ettei nuo pienet huoneet luhistu ihan kokonaan ton lumen alle. Siellä menikin lähes pari tuntia ja kastuttiin koko kolmikko kun  taivaalta alkoi tulla jättikokoisia lumihiutaleita. Metsässä kuului kovaa rätinää ja joku puu kaatui lumen painosta muttei siinä lumisateessa nähty minkäkokoinen puu siellä nurin meni. Käydään huomenna katsomassa...Iltapäivä meni meillä lepäillessä ja ruokaa laittaessa ja iltalenkille lähdettiin tossa puoli kuuden maissa. Ihmeellisiä tuulenpuuskia tuli yllätäen ja tuntui että puut kaatuvat tielle. Yhdessä kohtaa oli niin valtava myräkkä ettei todellakaan nähnyt metriäkään eteenpäin ja isot männyt natisivat uhkaavasti, yhdestä tippui jo oksakin mutta onneksi metsän puolelle eikä ollut iso. Yksi rohkea lenkkeilijä tuli vastaan ja Pave taas antoi niitä tuttuja murahduksia, mutta kun kaivoin makkarapussin esille niin lopetti heti. Nyt täytyisi vaan löytää suolatonta makkaraa noille koirille jota leikellä namupaloiksi, yksi hk:n sininen pötkö mieheen ei tunnu missään...Iltaruoan jälkeen putsasin vielä koirien korvat, mistä sitä likaa sinne aina kertyykään...

nimittäin noita namuja tolle Pavelle tuolla lenkille. Tänään tuli yllättäen hämärissä pariskunta vastaan ja Pave antoi taas pienet varoitus "murahdukset", mutta kun pyysin sitä istumaan (oli toi Manukin mukana) istahti iso poika nätisti ja odotteli namua. Mutta löydä siinä nyt namut äkkiä  takin taskusta kun on heijastinliivit päällä ja paksut hanskat käsissä ettei saa edes sormenpäitä mahtumaan taskun suusta sisään. Siinähän kerkeää muutamat karjahdukset jo antaa välissä ennenkuin se namu sieltä Paven suuhun ehtii, muuten olisikin mennyt hyvin tuo kohtaaminen mutta kun on niin hidas tuo namuautomaatti.... Molemmat koirat odottivat vierekkäin herkkupalaa, mutta pikkupoika ei vielä malttanut istua kauaa paikallaan. Manu tietysti uteliaana yritti mennä kävelijöiden perään haistelemaan mutta sain sen vedettyä pois. Nyt täytyykin kehitellä semmoinen jättikokoinen tasku minkä laittaa roikkumaan tuohon "vyötärölle" mistä löytää sen namupalkan sadasosa sekunnin nopeudella...eli ompelukone huomenna esille...

Päivällä käytiin katsomassa missä kunnossa meidän peltolenkki on tuon lumen pöllytyksen jälkeen. No olihan se pikkasen mennyt tukkeeseen mutta hyvin päästiin siellä pohlaamaan. Tänään oli tuo Pavekin ihmeen leikkisällä päällä, juoksi lumessa etsien namuja innoissaan kun heittelin niitä sinne. Ihmeen hyvin ne haistavat sieltä lumen sisältä, vaikka välillä pitää neuvoa että pikkasen eteenpäin vielä, nyt vasemmalle, eikun oikealle...ymmärtävät piru vielä puhettakin ...fiksuja poikia...Yritin napsia muutamia kuvia kännykällä mutta on sen kamera alkanut temppuilemaan minulle. Ei pelaa muuten kuin jos painaa puhelimen keskeltä lujasti niin että kannet menevät tiiviisti kiinni. Mutta ihmekkös tuo..kuinkakohan monta kertaa se on tippunut mun käsistä kovalle lattialle. Alkaa muutenkin nuo kaikki vehkeet hajota käsiin. Tiistaina lähti se mun uusi telkkari takaisin Anttilaan kun ei todellakaan löytynyt siihen sitä sopivaa maksukortinlukijaa, saa nähdä kuuluuko siitä enää koskaan mitään vai pitääkö tuijotella loppuikä tota 20 vuotta vanhaa kuvaputkitv:tä. No toinen ongelma on siis tää kännykkä, jolla tulee kuvattua vasen etusormikin samalla kun sillä yrittää filmailla noita poikia. Ja kun ei näissä olisi tarpeeksi niin nyt on alkanut tää puolivuotta vanha läppäri oireilemaan. Akku taitaa olla sökö...vaikka pitäisi olla latausta jäljellä 2 tuntia niin yhtäkkiä kone sammuu ja akku onkin tyhjä. Muuten menisi takuun piikkiin mutta juonisti onkin akulla vaan 6 kk takuu kun muilla osilla 12 kk. Ja satasen maksaa uusi akku, että sillee. Täytyypi käyttää huollossa.... Ja kun vielä valitetaan niin imuri teki tenät, eiköhän me olla ton äiteen kanssa kiukuissaan vedelty sen töpselin sisältä johdot irti kun niin "tykätään" tosta siivouksesta. Eli uusi imuri pitäisi hankkia, jos ei muka harjalla pärjää...Mikähän hajoaa seuraavaksi.... 

Mutta tässä on näitä tänään kännykällä otettuja kuvia, sormikuvat on sensuroitu...

Ihanan pehmeää lunta..mikäs tässä on painia...

Hei mä löysinkin tikun...hah hah haa...tää on mun...

Eti omas...kyllä sä varmaan sieltä löydät...mä häivyn tän kepukan kanssa...

Missä täällä...ei tääl ole mitää...hei...mä haluan kanssa oman kepin...

Emo!!!...Manu vei mun tikun...nyt mä alan kyl itkee....

- 28 astetta pakkasta, jokohan alkaisi riittää nää kylmät. Päivän aikana lauhtui kymmenen astetta mutta illalla kun käytiin peltolenkillä oli tuuli niin raakaa ja pöllytti lunta että naama meinasi pakosti jäätyä, eikä noi koiratkaan mielellään siellä ulkona halunneet olla. Eilen musta tuntui että toi Pave pikkasen sai kylmää kun höpsönä ei suostunut menemään sisälle edellä vaan jääräpäisesti piti odottella mua tuolta orvokin siemeniä kylvämästä. Poika oli aika "jääpuikko" kun pääsi tupaan, makasi kolme tuntia viltin sisällä nenä vettä vuotaen. Onneksi hypotermia meni ohi ja illalla oli hauveli taas oma ittensä. Tyhmyydestä sakotetaan tai tässä tapauksessa itsepäisyydestä....Manu on paljon enemmän "pakkasenkestävä", se touhuilee tuolla metikössä yksinään ja varastelee noita polttopuita tuolta kuistilta...sen ravinto alkaakin koostua nykyään tikkusopasta...kakkaakin välillä tikkuja. Ihmeen puu-ukko, ja jos ei polttopuita saa niin harventaa jo näin talvella noita pihapuita, tekee pahempaa tuhoa noille syksyllä istutetuille koristepuille kuin pupujussit....Ja kun ollaan viety kuivattuja leipiä noille pitkäkorville niin käy sielläkin syömässä parhaimmat palat pois, ahnekin siis vielä kaiken muun lisäksi...Tänään kävin tossa naapurissa asioilla ja otin tuon Manun mukaan samalla lenkille. Odotteli mua jonkin aikaa ulkona vaikkakin oli reilusti pakkasta. Perheen tyttö halusi tulla poikansa kanssa morjestamaan Manua kun tein lähtöä kotiin...Voi kun toi Manu tykkää lapsista, pussasi ainakin sata kertaa pikkupoikaa, ei olisi millään lähtenyt kotiin mutta eihän me voitu lasta palelluttaa siellä ulkona...

Pavesta huomasi että oli pikkasen "mustis" kun huomasi että olen ollut Manun kanssa kahdestaan jossain, makaili keittiön pöydän alla myrtsin näkösenä...No leppyi kun sai kuulla että pääsee mun mukaan käymään postissa ja kaupassa, samalla tehtiin kylmänkelin pikalenkki taajamassa. Kukaan muu koira ei ollut uskaltanut laittaa kuonoaan ulos vaan saatiin kävellä rauhassa muilta. Kylläpäs toi Pave on kiltti "citypoika", on kuin syntynyt kaupunkielämään. Siellä on niin paljon haisteltavaa ettei ehdi oikein edes noita "häiriötekijöitä" huomaamaan. Täytyy useammin mennä sen kanssa sinne ja siirtyä vähitellen isompiin "piireihin". Jospa nuo kelit nyt jo lauhtuisivat että päästäisiin vaikka tekemään yhteinen leolenkki tonne Kotkan puolelle...

Näillä pakkaslukemilla on kiva katsella viimekesäisiä kuvia ja muistuttaa itseään että kyllä se kesä sieltä vielä joskus saapuu...

Tänään pidin kerrankin lupaukseni ja vein kun veinkin nuo koirat tuonne "kaupunkiin" iltalenkille. Eilenhän kerroin teille että tuo Pave ei tunnu tykkäävän vieraista naisimmeisistä....no tänään sain tietää että Besaroon Kennelin kasvatti Kaapo oli lopetettu sen vuoksi kun oli purrut jotain heille tullutta naista takamukseen, luotto oli mennyt koiran ja omistajan välillä. Surullinen tapaus ja toivon että Paven kohtalo ei tule olemaan tuollainen, vaikkakin on kerran näykkässyt erästä käsivarresta....

No mutta tänään lähdettiin autolla viiden kilometrin päähän Anjalan pikkuiseen taajamaan. Manu tunki itsensä mukaan vaikka tarkoitus oli mennä vain Paven kanssa mutta siellähän se pikkuveikka istui takapenkillä innokkaana odottaen mihin on matka.  Olen iloisesti yllättynyt miten nuo maalaisjuntit osasivat käyttäytyä "pikkukaupungissa". Paljon ei ollut jalankulkijoita liikkeellä mutta enemmän kuin meidän kylässä koko viikon aikana. Yhtä miestä Manu halusi mennä heti haistamaan, mutta kun en päästänyt mies sanoi että täytyyhän sitä nyt pikkasen haistaa, kävi Manu morjestamassa sitä. Pave vähät välitti kestään kaksijalkaisesta koska nelijalkaisten hajut olivat jotain ihan extra ihanaa....Kierrettiin vajaan tunnin lenkki ja vain yksi koira tuli meitä vastaan, pieni valkoinen karvapallo mitä nyt hämärissä näin. Pave ja Manu näki koiran jo kaukaa ja ajattelin ottaa varman päälle ja mennä pikkasen kauemmas tien reunaan, erään talon pihatien sivuun. Koira meni emäntänsä kanssa viiden metrin päästä meistä ja koirat olivat ihan hiljaa, ei sanan sanaa suusta eikä mitään räyhäystä Pavelta eikä yritystä rynnätä eteenpäin. Aika ihme koska yleensä räyhäys alkaa jo aikasessa vaiheessa kun koira tulee vastaan. Oliko kyse siitä että koira oli vieras eikä kukaan niistä tutuista joiden kanssa on ollut "sanomista" omalla kylällä? Kaiketi tuo koira tuntee "vihamiehensä", tarkemmin kun ajattelee sen käytöstä omalla kylällä niin jokaisen koiran kanssa sillä on ollut jonkinmoista kismaa ennenkuin tuo rähinöinti on alkanut...koiran muisti tuntuu olevan hyvä koska heti seuraavalla kanssakäymisellä on yritetty ottaa toisesta luulot pois. Kuiteskin tän illan reissu meni odotettua paremmin, toi pikku ipanakin on ihan kehityskelpoinen olento eikä tarvinnut hävetä kumpaakaan, eri asia sitten häpesikö koirat minua kun puuskutin karvainen pupuhattu päässä niiden vieressä...Huomenna täytyy lähteä jo valoisan aikaan että on mukavampi kulkea ja näkee jos toisia hauveleita on näköpiirissä...

Huomenna mun pitäisi myös kylvää orvokin siemenet multaan, siitä se kevätkausi taas alkaa ja talviloma loppuu..."JIPPII"...

taaskaan ei ollut koirakoulua kun pakkasta oli yli -15 asteen pakkasrajan, höh, vieläköhän me päästään sinne koskaan ton Manun kanssa...vaikka tuntuu että toi Pave olisi kyllä enemmänkin koulutuksen tarpeessa.

Jätkästä on tullut tosi v....mainen vieraita ihmisiä kohtaan...etenkin naisia. Ei taida tykätä kun emosta!!! Miespuoliset vieraat ottaa paremmin vastaan mutta naisia ei voi sietää...tänäänkin kahvipöydässä istui Pavelle vieras naishenkilö ja aattelin että on siinä tilanteessa hyvä tutustuttaa heidät toisiinsa; vieras yrittikin pullalla lahjoa Pavea tykkäämään itsestään. No pullahan maittoi hyvin ja sitä annettiin tassua ja oltiin niin vieraskoreita, mutta.... kun pulla loppui alkoi epäilevä tuijotus ja juuri kun oli sen näköinen, että näykkäsee käsivarresta, työnsin vaistonomaisesti kädellä Paven pään pois, silloinhan se räyhähti mulle jä näytti hampaita mun rannetta kohti, ei purrut mutta hampaat tökkäsivät kipeästi. Pirullinen tyyppi, en ymmärrä mikä sitä riivaa. Antakaapa apua viisaammat mitä tolle rakille tehdä?

Eipä kukaan kohta uskalla tulla meille kylään, tutut ihmiset se kyllä mielellään päästää meille, mutta vieraista ei oikein diggaa. Etenkin jos on sellaista hiljasempaa porukkaa, puhua pitäisi kovasti että ääni tulee Pavelle tutuksi. Mihinkös kouluun tällaisessa tilanteessa voisi tota koiraa viedä? Vai onko sillä tosiaan tää reviirin- ja omanväen puolustus niin voimakasta ettei siihen mikään auta. Ei sillä ole ollut mitään huonoja kokemuksia vieraista ihmisistä, eikä sitä ole piiskalla kasvatettu. Ärsyttää jo koko koiran käytös. Lenkilläkin ihmiset pitää haukkua jo kaukaa, ja namulla pidän sen silloin hiljaisena. Koirien ohitukset menee todella huonosti, räyhää kaikille jos ei tykkää, oli sitten uros tai narttu, jos näen että joku tulee koiran kanssa vastaan etsin kyllä kiertotien hyvinkin äkkiä. Kohta en tiedä mitä ton kanssa tekisi?

Pavehan oli jo pienenä kamalan varautunut vieraita ihmisiä kohtaan, joten varmaan tuntee itsenä epävarmaksi noissa tilanteissa eikä minun käytökseni auta paljon asiaa, kun koko ajan kyttään että mitenhän tässä käy? Lenkilläkin se katsoo heti minua kun näkee että joku kävelee vastaa, ihan kuin kysyen että miten pitää käyttäytyä. Myönnän että kun tuo Manu roikkuu siinä vieressä on Paven kouluttaminen ja hallitseminen paljon hankalampaa. Pakko varmaan alkaa viemään niitä erikseen lenkille että jonkinmoista edistymistä saa aikaiseksi ton Paven kanssa. Yleensä jos meillä on  vieraita (siis koirille vieraita ihmisiä) kylässä onkin koirat omassa huoneessaan, turhaa niitä on laskea siihen riehumaan. Mutta sehän tässä asiassa onkin erikoisinta että naiset ovat ne Paven "kohde", kun ei tykkää niin ei tykkää. Sitten on taas muutama naishenkilö ketkä Pave on tuntenut pennusta pitäen, ja heidät otetaan jokakerta ilolla ja pusuille vastaan.....ei ymmärrä sen käytöstä....ja sitten taas jos naishenkilöllä on esimerkisi koira mukana niin silloinhan Pave vähät välittää kuka yksilahkeinen siinä vieressä seisoo, koira vie silloin kaiken huomion. Mutta eihän kaikilla ole tota koiraa jonka ottaa mukaan...en tiedä jotenkin meni tää sunnuntai taas pipariksi kun näki että ei tohon Paveen voi oikein luottaa vaikka luulin että se olisi jo pikkasen kesyyntynyt ja sen "vartiointivietti" olisi vähentynyt....Nyt ollaankin mietitty jospa noi sen pallit olisi napsausta vajaa? Vai onko sekin ihan turhaa...ettei koiran luonteeseen auta mikään...Auttakaa kaveria....

Lisäys illalla kun hermot oli pikkasen jäähtyneet:

Lopun päivää Pave oli taas kuin kullan-nuppu...omassa porukassa on turvallista olla.  Iltalenkki sujui hyvin kun ei ketään muita ollut näköpiirissä. Ainoita kauhunhetkiä koettiin kun meinattiin mennä pikkujoen yli ja vesi oli hyytänytkin jäälle ja pikkasen rätisi meidän alla; Manu olisi kyllä uskaltanut mun perässä tulla vaikka itsestäkin tuntui että mennään kohta pintajään läpi mutta Pave löi jarrut heti päälle kun näki mihin on suunta. No muu ei auttanut kun käännyttiin takaisin ja samoja jälkiä kohti koti ja vielä jouduttiin kipeämään raskas ylämäki, huuh!

Olen lukenut tuolta leonetin sivuilta vanhoja keskusteluja samasta ongelmasta mikä Pavella on ja huomaan etten ole ainoa leon omistaja joka kohtaa tällaista käytöstä. Ja niin lupsakka kun tuon rodun olisi pitänyt olla... Itseänihän minä tässä syytän eniten, jotain on mennyt pieleen kuin kaikki ihmiset eivät tota Pavea miellytä. Vai onko tullut liikaa omistajaansa...Huomenna alan viemään sitä yksinään lenkille tonne taajamaan missä sen on pakosti kohdattava ihmisiä ja koiria...ei ainakaan ole omaa reviiriä siellä puolustettavana...Katotaan miten sujuu...jatkuu seuraavassa jaksossa....